perjantai 6. tammikuuta 2012

Jeffrey Eugenides - Virgin Suicides-Kauniina kuolleet


Jeffrey Eugenides - Virgin Suicides-Kauniina kuolleet
(The Virgin Suicides, 1993)
kustantaja: Otava
sivuja: 287

"Jokaisella oli oma teoriansa siitä, minkä takia hän oli yrittänyt ottaa hengen itseltään. Rouva Buell syytti Cecilian vanhempia. "Ei se tyttö kuolla halunnut", hän sanoi meille. "Hän halusi vain päästä ulos siitä talosta." Ja rouva Scheer lisäsi vielä:"Hän ei kestänyt sen talon sisustusta."


Jeffrey Eugenidesin traaginen esikoisromaani Virgin Suicides on yhteen lauseeseen tiivistettynä kertomus viiden sisaruksen itsemurhista. Mutta tietenkään asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Kirja vilisee kysymyksiä, ja joskus jopa vastauksia.
 Lisbonien perheessä vallitsee tiukka katolinen kasvatus ja kuri. Cecilia, perheen kuopus, lähtee ensimmäisenä ja se saa vanhemmat kiristämään otettaan entisestään. Kun Luxiin rakastunut Trip onnistuu saamaan tyttäret koulun tanssijaisiin, on loppu pelkkää katastrofia ja surkeaa kertomusta luhistuvista elämistä neljän seinän sisälle lukittuina.

Kirja oli koukuttavaa luettavaa. Kertojina toimivien poikien ja erinäisten henkilöiden kertomukset värittivät tekstiä. Kuten jo sanoin, se herätti kysymyksiä, joita myös kertojat lisäilivät. Eniten kysymysmerkkejä tarjoilivat tietysti sisarukset. Jotain heissä kuitenkin oli, kun jo miehiksi varttuneet naapurit halusivat selvittää heidän synkät salaisuutensa.
 Voisi luulla, että teksti olisi ollut karua luettavaa, mutta arkiset kuvailut ja välillä aiheesta lipsuminen takaavat lukuelämyksen myös herkemmille. Mielestäni kirjaa voisi jopa kuvailla ajattomaksi, ainakin sen yhteiskunnalliset ongelmat ja epäkohdat ovat tunnistettavissa nykypäivänäkin. Vaikka eihän kirja periaatteessa ole kovinkaan vanha. Suosittelen ehdottomasti kaikille !

Sofia Coppola on ohjannut kirjasta kertovan elokuvan, jota tähdittää muunmuassa Kirsten Dunst, Josh Hartnett ja James Woods.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti